Runokokoelman kasaaminen 2

Avautuminen 2

Runokokoelman suhteen olen edennyt taaksepäin. Kaikenlainen järjestelyinto on levinnyt arkipäivän elämään, ei pelkästään siis kokoelman tekemiseen, se on muodostunut lähes sivuseikaksi ja hyvä niin. On paljon surua ilmassa, en tiedä johtuuko se siitä että järjestelee vanhoja asiota, puhdistaa juuria, vai onko suru itsessään laukaissut järjestelytoiminnan, että olisin tarvinnut surua voidakseni järjestellä.

On tullut yllättäviä löytöjä ja joidenkin vanhojen runojen ongelmat ovat ilahduttavan selkeästi nähtävillä. Näyttää siltä että olen yrittänyt liikaa näyttää joltakin ja koskettavat osuudet, aito puhe, on tullut teksteihin kuin sattumalta. Aina se on ollut kuitenkin lähtökohta ja ilman sitä ei mikään olisi alkanutkaan. Ongelma on seurannut sen kimppuun hyökkäävästä näyttämisen halusta, joka on lähellä opettamisen halua joka taas korostaa egoa ja luo lukijaan katseen ylhäältä päin. Runojen nämä osuudet ovat siis turhanpäiväisiä, omalle heikolle itsevarmuudelleni tehtyjä vrt. runkkaaminen. Sinällään siis ihan inhimillistä kyllä.Siemen on nähtävissä, mutta sitä ympäröivät olosuhteet, ilmapiiri, ei ole ollut aivan täyteen kukintoon kannustava, jostakin hiljainen. Tämä on se ilahduttava puoli, ongelma ei oikeastaan ole itsessäni vaan suhtautumisessani, minussa on kaikki potentia.Kaikki sama hiljaisuus. Paljoa ei tarvitse sanoa.

Mitä kirjoittamisen tulisi olla? Vaikuttamista. Vaihdan profiilistani runouden pois harrastusten puolelta ja siirrän sen ammatikseni. Ei pidä pelätä kasvaa. Who gives a shit anyways. On tullut paljon myötäiltyä, tehtyä prokkiksia, mutta olen ollut kuin hamsteri juoksupyörässä. Fell into that trap, josta olisi helppo syyttää muita, siinä on nähtävissä itsekkään minän oiva peittely-yritys joka tosin nyt on yllätetty itse teosta eikä oikein toimin pääse toteutumaan.Tarvitsen enemmän aikaa, toisin sanoen hitautta joka sulattaa agrression, tekee vaikutuksen, vaikuttamisen hymyileväksi, luo aitoa itsevarmuutta ja rohkeutta joka taas mahdollistaa laajemman näkemisen, yksinkertaisemman näkemisen, helpomman olemisen -> vaikuttamisen suhteellisen vähillä sanoilla -> runouden.Shiieeet :)

Runoilijuus sinällään ei merkitse juurikaan. Kirjoittaa voi monien muidenkin asioiden puolesta esim. jonkin hyvää asiaa ajavan järjestön puolesta (Amnesty, Oikeutta Eläimille, paikallinen alakulttuurilehti tjms.) tai sitten voi kaiketi tehdä jotain muuta yleishyödyllistä työtä, joskus ihan vaan auttamiseksikin kutsuttua toimintaa. Vähentää tällä tavalla aiemmin runkkaamiseen mennyttä epävarmuusaikaa. Runoilijuus runoilijuuden takia ei kiinnosta ketään (huomaa provosointi yritys, Emily Dickinsonit on ihan jees, Vincentin aaltosulkeiset varikset, elämät jotka eletään sulkeissa ja joista vapaudutaan ilman että ehditään saada kunnollista palkkaa, arvonantoa, jota jengi ei ole vielä valmis myöntämään. Kuka tai mikä sitä muka muutenkaan tarvitsisi, Who gives a shit...).

Runojen kirjoittaminen itsessään vie aikaa n. minuutista kahteen. Jos päivän muu aika ja toiminta on eriytetty tästä vallankumouksellisuudesta ei teksteillä ole mitään pohjaa. Kun päivän muut minuutit on voitettu puolelle, myös kirjoittamiselle syntyy enemmän aikaa, isommat ja tehokkaammat tekstit mahdollistuvat, tunnelataus niiden takana muuttuu vahvemmaksi. Oikeastaan ei ole väliä edes mitä kirjoittaa ja mistä sillä jos tunnelataus on oikea voi lukea vaikkapa parkkisakkoja ja se toimii vaikka sanat itsessään eivät tuntuisi olevan merkityksellisiä. Muoto vapautuu.

Kavahda omia vankkoja käsityksiä runojesi muodosta. Hyvää voi olla vain se kun teet virheen.Ilman niitä muoto jää suppeaksi, sliipatuksi hengen tuotteeksi. Tuotteeksi jota yrität myydä.

Let it live, anna virheiden elää. Elää pois
.
Kaikki palautuu lähtöpisteeseen.